Behind the scenes: kohti ensi-iltaa

25.5.
Aurinkoista päivää! Arvatkaas mitä? Tasan kolmen viikon päästä on Hilman päivien ensi-ilta! Ou-nou! Mutta edelleenkään en anna itselleni lupaa painaa paniikkinappia! 😉 Onneks esitystä tehdään yhdessä ja muu työryhmä tukee. Toivotaan nyt vaan, että kelit suosisi meitä esityskaudellakin, niin ei A) tarvitsisi tyhjille katsomoille esiintyä ja B) ei ole kiva näytellä sateessa ja kylmässä… Eilen rämmittiin koko esitys läpi ensimmäisen kerran. Kylläpä siitä semmonen reilun kahden tunnin esitys saadaan kasaan – väliaikoineen. Hitsiläinen, mulle vaan tahtoo tulla kiirus yhdessä vaiheessa vaatteiden vaihdon kanssa, mutta ei auta! Jotenkin se on handlattava. Heh, eilen sattui pieni kämmi: Istuin kaikessa rauhassa katsomassa näytelmän loppukohtausta, kun ykskaks mulle huudettiin, että ”HANNE! TÄNNE!” Mulla on mennyt ihan tyystin täysin ohi, että mulla on loppukohtauksessa vielä pari repliikkiä! 😀 No, tekevälle sattuu. Tänään on huili-ilta, mutta lauantai ja sunnuntai painetaankin sitten pitkää päivää Naissaaressa. On vielä lavasteiden viimeistelyä ja tietysti harkat päälle. Mutta on se niin kivaa hommaa! Mä oon ihan täysin hurahtanut tuohon hommaan! Muuten, NN:n Facebookissa on arvonta meneillään, jossa on mahdollisuus voittaa kahden hengen liput esitykseen. Nyt kannattaa rynnätä sankoin joukoin tuonne sivulle ja toimia ohjeiden mukaisesti! 😉
Jatketaas taas tästä, MO! -Hanne-

22.5.
Moikka! Minäkin oon nyt hurahtanut näihin videopostauksiin. 😀 Käykää vakoilemassa mun tubea. 😉 Siellä on jo hurjat kolme videoita!

16.5.
Hellou!
Eilen vietettiin pitkä ilta Naissaaressa treeneissä. Mutta mikäpä siellä oli treenatessa, kun keli hölli oikein viimeisen päälle! Eipä uskoisi, että on vasta toukokuun puoliväli, kun kelit on olleet kuin heinäkuussa ainakin. 🙂 Olin tosi pahalla tuulella Naissaareen mennessäni ja avauduinkin het alkuunsa paikalla olleille. Kun olin saanut mieleni tyhjäksi, oli hyvä alkaa treenaamaan. Harjoiteltiin Heikkilän tulipalo -kohtausta. Jotenkin alkaa homma hahmottua, kun päästään tekemään lavasteissa – autenttisessa paikassa. Mutta niin se vain on, että ei ne nuo treenit ole mikään läpihuutojuttu vaan aikaa siellä menee tunti tolkulla. Illalla huomasin, kun kotiin vihdoin pääsin, että on tuo teatterihomma tosi terapeuttista. Ei harjoituksissa kyllä ehdi miettiä mitään ylimääräistä, kun pitää niin täysillä keskittyä. Mutta nyt en ehdi lätistä enempää, työ haittaa harrastusta. 😉
Kuulumisiin, Hanne

12.5.
Heippi!
Loistavan aurinkoinen ja lämmin viikonloppu on puolessa välissä. Katsopas mun elämäni ensimmäinen videopostaus alta. Siinä vähän perjantai-iltapäivän ajatuksia. 🙂

Eilen tosiaan vedettiin Naissaaressa reeniä – käytiin läpi Vekkula II -kohtausta jne. Mun toisella hahmolla, kylähullu-Eveliinalla on muuten ihan sairaan siisti fillari, millä Eveliina ajelee ympäriinsä! Mutta enpäs kerrokaan, että millanen se on – tulkaa katsomaan näytelmä, niin näette! Ja aijettä, miten kauniin mekon Vekkulan emäntä pukeekaan päälleen! Mekko on mulle just eikä melkein. Voisin melkein syksyn tullen ostaa sen itelleni näyttämöltä. Senkin näette, kun tulette katsomaan näytelmän.

Edellisessä postauksessa taisin mainitakin pelostani totaaliseen lavakuolemaan, black-outiin. Eilen otin rohkeana tyttönä asian puheeksi harjoituksissa. Ei se kuulemma ole vaarallista, on sitä sattunut ennenkin ja kun ollaan tällainen tiivis porukka, niin joku kanssa-näyttelijä kyllä paikkaa. Ihana Kari Elovaara (Kalervo, osuuskaupanhoitaja ja palopäällikkö) lohdutti kyllä tosi hyvin ja kertoi ihan esimerkinkin erään kesän yhdestä esityksestä – joka on sitten jo ihan toinen juttu – ja sanoi, ettei sitä pahempaa lavakuolemaa voi olla eikä tulla. Piti vielä illalla Karia kiittää ihan Veispuukissa kirjoittamalla Karin seinälle julkinen kiitos. 🙂

Illalla mulle iski ihan jäätävä pääsärky! Päättelin sen johtuneen liiallisessa auringossa olosta ja liian vähäisestä nesteen nauttimisesta. Mulla oli nimittäin illalla sormenpäät ihan ruttuset, sellaset, minkälaisiks sormet menee esim. suihkussa. Kun nautiskelin pitkin iltaa nestettä (ja juu en mitään alkopitoista), niin rypytkin oikeni. 😀 Ihme kyllä, en oo onnistunut kärväyttämään itteeni auringossa, vielä…

Tänään meidän ei edes alunperin pitänyt Naissaareen mennä, mutta tulin sitten iltapäivällä toisiin aatoksiin. Meillä on lojunut koko kevättalven meidän vanha nahkasohva parvekkeella oottamassa kaatopaikkakyytiä, mutta kävi ilmi, että näytelmässä tarvitaan sohvaa. No mikäpäs siinä, meiltähän semmoinen löytyi. Niinpä hain työpaikalta peräkärryn ja soffa roudattiin Naissaareen. Kelpaa siinä nuoren tuomarin ja apteekin neidin kuherrella… 😉

Ja hei! Seuratkaa ihmeessä näyttämön somea (FB, Insta, tube) ja tuota Sannan videoblogia! Noita seuraamalla pysytte kaikkein parhaiten kärryillä siitä, että missä mennään. Mutta siinäpä sitä taas olikin, nyt aletaan jännittää, miten Suomi pelaa kiekkoa Kanadaa vastaan ja miten Saara Aalto laulaa Euroviisufinaalissa.
Heips!
-Hanne-

8.5.
Termosta pulloon!
Tiistai päivää mennään ja nyt ajatus kulkee ehkä vähän paremmin, kuin sunnuntai-iltana. 😀 Eilen laskin, että apauttiarallaan 5 viikkoa on ensi-iltaan aikaa…. Huih! Ohjaajalta kävi käsky, että nyt ois aika alkaa todella päntätä linejä* päähän, kun pian aletaan harjoitella näyttämöllä. Eli että siellä oltaisiin mahdollisimman vähän plarikansiot* käsissä. Eilen silmäilin pitkin iltaa omia replojani ja asia, mikä pisti silmään, oli se, että yhdessä kohtaa mulla on tasan kaks kohtausta aikaa vaihtaa roolihahmosta toiseen. Ja toisessa kohtaa kokonaista yks kohtaus… 😀 Kiirettä pitää, joten täytyy oikeasti puvustuksen kanssa tuumailla, josko harrastaisin edes jonkin asteista kerrospukeutumista.

*line = repliikki
*plarikansio = kansio, jossa on koko käsikirjoitus

Viihdyn koko ajan vaan paremmin treeneissä, joskin se kuuluisa itsensä likoon laittaminen on vielä hakusessa. Jotenkin tekis mieli keksiä jotain muutakin eroa roolihahmojeni välille, kuin vaatetus. Mutta mitä? Olisiko se puhetyyli, puheääni… Mun pitää kysyä ohjaajalta. Omimmalle tuntuis tietysti Savon murre, mutta voi olla ettei ohjaaja-Lattu innostu ajatuksesta. 🙂 Tällä hetkellä ajattelen, että mun on vaikea tehdä siellä lavalla muuta, kuin monotonisesti lausua repliikkini ja häipyä näkyvistä, mutta ehkäpä se todellinen tekemisen meininki alkaa, kun päästään tosiaan treenaaman sinne lavalle. Pitäis vaan takoa päähän se, että olen siellä lavalla viihdyttääkseni yleisöä. Että on vain hyvä asia, jos porukka nauraa hahmolleni. Mutta kun se itsensä nolaamisen tunne on niin vahva! Tämäkin on lienee sellainen asia, että olisi syytä puhua ohjaajan kanssa. Ehkä ihan pahin pelko tällä hetkellä on kuitenkin totaalinen black-out lavalla: Kummassa hahmossani olen, mikä oli edellinen isku*, mikä on mun repla, mihin menen seuraavaksi jne. Fakta on nyt vain se, että nämä tällaiset ajatukset pitäisi osata työntää syrjään eikä antaakaan niiden nostaa yhtään päätään. Ne kun ottaa vallan, niin nesteessä ollaan kaulaa myöten!

*isku = toisen näyttelijän repliikki ennen omaa repliikkiä

Semmosia mietteitä tällä kertaa! Olethan muuten käynyt jo tutustumassa näyttämön ”piristyneeseen” Face-sivuun? Ellet ole, niin mene nyt hyvä ihminen äkkiä sinne ja tykkää sivusta! Ja kutsu kaikki kaverisikin tykkäämään. Sivulla olevaa Hilman päivät -tapahtumaa on myös ihan suotavaa jakaa. 😉
Ens kertaan, moi!
-Hanne-

6.5.
Hellurei. Mistäs sitä aloittais? Vaikka siitä, että mää oon ihan poikki! Koko päivä meni Naissaaressa, päivä lavasteiden rakennushommissa ja iltapäivällä mentiin sitten koko näytelmä läpi lukutreeninä. Raitis ilma otti veronsa, joten ajatus ei ehkä nyt kulje kaikkein parhaimmalla tavalla. Joten pahoittelen, jos teksti on kovin sekavaa.

Kulissit alkavat hahmottua, vaikka toki lavasteissa on vielä paljon tekemistäkin. Puvustajamme Kaarina ja Eeva ahkeroivat näyttelijöiden puvustuksen kanssa ja joka kerta, kun pukukoppikonttiin menee, on naulakoihin ilmestynyt uutta. Minäkin sain ihan sikamageet saappaat, täytyypä seuraavan kerran Naissaaressa käydessä napata niistä kuva. 😉 Ai hitsi, mä en oo muistanut sovittaa niitä! Soooriiiii puvustus….

Tänään oli eka kerta, kun kaikki näyttelijät oli paikalla ja luettiin koko teksti läpi. Niin siis – tähän asti näytelmää on harjoiteltu kohtaus kohtaukselta niin, että ohjaaja-Lattu on kutsunut paikalle vain ne näyttelijät, joiden kohtauksia harjoitellaan. Mutta siis, tänään oltiin koko kööri yhes koos. Ja koska on kesä – oikeesti, nyt on kesä, koska Naissaaressa lauloi haarapääsky ja tein siitä näköhavainnoinkin – luettiin teksti kotoisasti istuen näyttämön katsomossa. 😀 Lukutreeneissä mulle selvisi, että hitsiläinen, mullahan ei oo kovinkaan paljon aikaa vaihtaa Vekkulan emännän hahmosta Eveliinan hahmoon! 😮 Pitääköhän mun kerrospukeutua, että suoriudun tehtävästä? 😀

Mut nyt täytyy sanoa, että tällä kertaa ei tarinaa irtoa tämän enempää, yrittäkää kestää… Käykää kuitenkin kattomassa Sannan TeatteriTurinat! Sanna on huomattavasti ahkerampi näiden postausten suhteen, kuin mää.
Tämmöstä tällä kertaa, heippatii!

2.5.2018
Moi,
Minä oon Hanne. Terve vaan! Mä ajattelin, että uutena näyttämöläisenä alan kirjoitella tänne sivuille matkastani ”nobodystä tähtiin”. 😀 Eli tämä on vähän niin kuin blogi. Toivottavasti viihdyt?!

Sain viime talvena idean, että tahdon päästä näyttelemään! Ihan pähkähullu idis, koska pohjimmiltani olen semi-ujo. Mutta koska en halunnut, että itseni haastamisfiilis katoaa, laitoin muutamalle paikalliselle teatterille sähköpostia. Miksi valitsin Naissaaren Näyttämön? No siksi, että Rastaan Paula oli ensimmäinen, joka sähköpostiini vastasi – muilla teattereilla kesti ihan liian pitkään, koska olen malttamaton luonne.

Vaikka olin toivotettu tervetulleeksi NN:n porukkaan, alkoi se ujo-minä istua olkapäällä vähän liian usein. Alkoi henkinen kamppailu – itseni kanssa. Kärsimättömänä odotin, että harjoituskausi alkaisi, etten vaan vedä käsijarrua päälle ja juokse häntä koipien välissä karkuun. Taisin ihan kyllästymiseen asti häiriköidä näyttämön messengerissä: ”Milloin alkaa?”, ”Joko alkaa?”, ”Pääsenkö varmasti mukaan?” jne. 😀 Ja sitten koitti se odotettu päivä – ensimmäinen kokoontuminen Vaajakosken nuokkarilla! Jonka mä unohdin! Ja taas aloin häiriköidä messengerissä. 😀 Ja olin hirveän huolissani, että pääsenhän nyt ihan varmasti mukaan?

Kehitin nimittäin henkilökohtaisen ongelman siitä, että maaliskuussa alkaneet lukuharjoitukset olivat tiistaisin, mutta minä olin samaan aikaan ihan toisaalla, toisessa hommassa. En siis päässyt ensimmäisiin harkkoihin. Vaikka mulle näyttämön taholta vakuuteltiin, että hyvin ehdin mukaan myöhemmin keväällä, oli katastrofin ainekset valmiina mun omassa pienessä päässä. STRESSIÄ PUKKASI! Ja sitten häiriköin jo sähköpostitse ohjaaja Lattua… Alitajunta kiljui ”Et voi ryssiä tätä! Et voi jäädä tämän homman ulkopuolelle! Jos niin käy, seuraavalle kaudelle et todellakaan uskalla lähteä mukaan!” AARGHH…!

Kun vihdoin huhtikuun puolivälin paikkeilla pääsin ensimmäisen kerran nuokkarille, olin kuin orpo piru. Vähän, oikeasti yllättävän vähän, jännitti ja ujostutti. Olin Antti Latun kanssa sähköpostitse sopinut, että tulen edes näyttäytymään, koska tiistai-iltani vievä ”toinen homma” jatkui edelleen. Siinä esittelin itseni ja asetuin sohvalle istumaan ja ihmettelemään. Kun osa porukasta siirtyi harjoittelemaan, jäin seuraamaan päähenkilöiden treeniä. Mutta hetken päästä Lattu hihkaisi mut toisen porukan lukuharkkoihin. TA-DAA, pääsin lukemaan ensimmäiset linet*! Uuuuh, jännää!

*line = repliikki

Parin lukuharkan jälkeen huomasin, että ei ne näyttämöläiset mua popsineetkaan välipalakseen ja että ihan mukavan letkeää porukkaa (siis ihan pähkähullua) ne on. Mukavuusalueeni oli laajentunut ja totesin, että en kuole, jos laitan itseäni vähän likoon. Hei, mun siis pitää näytellä, joten en voi olla rento, kuin rautakanki! Tottahan toki, kun ei ennestään ole kokemusta näyttelemisestä, joudun opettelemaan tosi paljon sitä itsensä likoon laittamista, mutta toisaalta olen kai pala kakkua ohjaajalle, joka pystyy ”muovaamaan” musta sellaisen, kuin haluaa – kun mulla ei vielä ole opittuna mitään maneereja.

Jostain syystä mulle tuli tunne, että näyttämön aktiivit hukkuivat omien töidensä ja hommiensa lisäksi myös näyttämön hommiin: markkinointi/tiedotus, sponssien etsintä, kotisivut… kaikki oli ihanasti rempallaan. Mutta ymmärtäähän sen, kun vapaaehtoishommina tällaista puulaakia pyöritetään. Niinpä käärin hihat toisen uuden naissaarelaisen, Sannan, kanssa. Whatsappiin perustettiin ryhmä sponsorin etsijöille, johon halukkaat saivat liittyä. Alkoi armoton sähköpostien lähettely ja muu yhteydenotto eri yrityksiin ja yhteisöihin ja whatsapp lauloi ahkerasti, kun ryhmän jäsenet ilmoittelivat, kuka on ottanut yhteyttä mihinkin tahoon.

Lisäksi halusin upottaa näppini näyttämön kotisivuihin ja sainkin Paulalta tunnarit! Vappua edeltävän viikonlopun aikana väänsin sivut 98%:sesti uuteen uskoon, mitäs tykkäätte? Pientä viilaamistahan sivuilla on jatkuvasti, mutta ulkoasu toivottavasti pysyy. Ja ah, ihana somettaminen! Etenkin Sanna on oikein viimeisen päälle kunnostautunut siinä. 😀 Puhelimen kamera laulaa lukutreeneissä, treenikahveilla, treenimatkalla….

Mut hei, kiva kun eksyit lukemaan tätä. Jatketaas tosta somettamisesta toisella kertaa. 😉 Heippa!
~Hanne~