Blogit

25.6.
Viikonloppuna näyttämö sai viestin valveutuneelta kansalaiselta, joka kertoi nähneensä lapsia/nuoria leikkimässä Hilman päivien lavasteissa. Ei ole hyvä juttu se ollenkaan, kahdesta syystä:

1) Lavasteissa kiipeileminen ja leikkiminen on turvallisuusriski. Näyttelijät on vakuutettu tapaturmien varalta, mutta esitysaikojen ulkopuolella lavasteissa kiipeileviä ja leikkiviä ei ole vakuutettu Naissaaren näyttämön puolesta. Joten kiipeileminen ja leikkiminen on omalla vastuulla. Mutta kenellä se vastuu sitten loppuviimein on, jos jotain sattuu tai tapahtuu?
2) Vahingossa tai tahallaan aiheutettu lavasteiden hajoaminen tarkoittaa lisätyötä ja -kustannuksia teatterille. Lavasteita on rakennettu hiki päässä, oman työn ohella, vapaa-ajalla, iltaisin ja viikonloppuisin. Rakennelmat on tehty kestämään esitysten aikainen rasitus, eikä niitä ehditä kiertää tarkastamassa ennen jokaista esitystä. Jos kulisseissa onkin vaikka katkennut jokin tuki asiattoman oleskelun seurauksena, altistaa se näyttelijän/näyttelijät vaaraan. Lisäksi hajonnut lavaste tai sen osa on korjattava, mikä puolestaan lisää työtä ja aiheuttaa mahdollisesti myös lisäkustannuksia.

Lavasteisiin tullaan kiinnittämään kyltit, jotka kieltävät asiattoman oleskelun, kiipeilemisen ja leikkimisen kulisseissa. Lisäksi Jyväskylän poliisia on pyydetty välillä pyörähtämään kesäteatterilla Naissaaressa tsekkaamassa, onko lavasteissa ylimääräisiä henkilöitä ja että kaikki on muutenkin ok. Näihin toimenpiteisiin päädyttiin, koska Suomessakin tahtoo olla vallalla Jenkkityylinen ajattelu siitä, että mitä ei ole erikseen kielletty, se on sallittu. Teatterilaiset ovat aidosti huolissaan mahdollisista tapaturmista esitysaikojen ulkopuolella sekä – kuten mainittu – tahattomasta tai tahallisesta vahingon aiheuttamisesta rakennelmissa.

Tällä viikolla Hilmaa päivitellään peräti neljän esityksen verran! 😀 Esitykset ovat keskiviikkona, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina tuttuun aikaan klo 19. Tulkaahan katsomaan mainio farssi! 🙂

20.6.
Juhannusta kohti mennään. 🙂 Tänään onkin viimeinen esitys ennen keskikesän juhlaa, sitten on viikon paussi. Ensi viikolla päästään oikeaan esitysrytmiin, eli esitykset ovat keskiviikkona, torstaina, perjantaina ja sunnuntaina (ketopesu, hyvä muistisääntö). Vaikkakin ensi viikon sunnuntaina jäädään sitten kesälomalle heinäkuuksi. 😀

Niinhän siinä sitten eilen kävi, että sateen sattuessa sateessa. Onneksi ei koko esitystä tarvinnut vetää vesisateessa, mutta se vähäinenkin sade, mikä iski heti näytelmän alettua ja väliajalla, kasteli ihan mukavasti. Pukukoppiin laitettiin patteri täysille, että esitysvaatteet kuivuvat – toivottavasti ovat tänään kuivat. Yllättävää kyllä, kelistä huolimatta katsomossa oli ihmisiä, kuulemma ainakin Korpilahden teatterilta. Loppukiitoksissa huomasin, että ihan hymyssä suin yleisö oli, että ilmeisesti tykkäsivät!

Itselle tuli vähän kompurointia reploissa kun keskittyminen oli ihan jossain muualla, kuin itse asiassa! Ai missä sitten? Keskityin olemaan liukastumatta märällä nurmikolla ja “keskilaiturilla” (tule katsomaan, niin tiedät, mikä tuo “laituri” on) ja toisen jalan kipu vei myös huomiota. Illalla jouduin alistumaan särkylääkkeelle, sen verran kovasti kinttua kivisti. Jännä sinänsä, että tänä aamuna jalka ei kipuillut ollenkaan… 😀 Ehkä olisi pitänyt ottaa Burana jo paljon aikaisemmin. 😉

Tykkään tästä touhusta ihan älyttömän paljon! Pikku hiljaa alan “näytellä” enkä vain konemaisesti luettele repliikkejäni. Hommaan alkaa tulla mukaan eleitä, ilmeitä, äänenpainoja… Itsestäkin on hauska huomata, miten kehityn. 😀 Viime viikon perjantaina sain (kuten muutkin näyttelijät) ohjaajalta henkilökohtaisen palautteen. Palautteessa mainittiin mm., että “— sinussa on potentiaalia — sinua on hauska seurata. — Välillä tuntuu, että sekoitat itseäsi tekemällä/ajattelemalla liian montaa asiaa yhdessä hetkessä. — Paukkuja sinussa on, ja toivottavasti haluat ja saat jatkossakin rooleja, käyttöä sinulle on. Laulaa saat kovempaa, ääntä sulta ainakin löytyy.” Ihan asiaa Lattu kirjoitti! Mutta ette usko, miten paljon tuollainen positiivinen ja kannustava palaute vaikuttaa ensikertalaiseen?! Tuollainen palaute antaa rohkeutta jatkaa tätä uutta harrastusta ja ottaa ehkäpä yhteyttä toiseenkin teatteriin, jos pääsisi talvikaudella mukaan johonkin prokkikseen. 😉 Aika näyttää. Mutta Naissaarta en jätä! Ensi kesänä olen taas varmasti mukana! Ja varmaan tulevan talvenkin aikana tulee ehkä jotain sketsintynkää tehtyä – katsotaan nyt. 🙂

PeeÄs: Eilen saatiin tosi makeet t-paidat! Tällaisen sinäkin voit ostaa – vaikka ihan kannatusmielessä – 20 €:n hintaan! Ota yhteyttä naissaarennayttamo@gmail.com, jos haluat paidan. 😉

18.6.
Nyt on takana ennakkonäytöksen lisäksi kaksi näytöstä. Enska meni mielestäni tosi hyvin ja allekirjoittanut muisti kaikki repliikkinsä! Yleisöä oli muutama kymmen ja hyvä yleisö olikin! Oli kiva, kun yleisö reagoi nauramalla ja taputtamalla! Tuli olo, että yleisö tykkäsi ja me tehtiin homma hyvin, eli tavallaan semmonen tietynlainen paine oli pois hartioilta. Pystyi täysillä keskittymään siihen, mitä teki. Kelikin suosi, vaikka koko päivän taivaalla pyöri tummia pilviä, mutta vettä ei niskaan saatu. Hyttysiä ja mäkäräisiä oli ihan riittävästi, mutta niistäkin pääsi eroon, kun “myrkytti” itsensä itikkamyrkyllä ennen esitystä. Valmistelut tehtiin samaan tapaan, kuin ennakossakin. Lämmiteltiin ja heräteltiin kroppaa ja lopuksi otettiin “kimppahali”. Sen jälkeen saatiin ohjaajalta onnenpotkut. 😀 Ensi-illan jälkeen, kun yleisö oli lähtenyt ja kaikki kamppeet oli saatu paikoilleen varastokonttiin, aloitettiin ensi-iltabileet. Tarjolla oli syömää (pizzaa), juomaa ja erittäin laadukasta seuraa! Niin hauskaa oli, että aamupuolelle yötähän siellä meni, aika tarkalleen puoli 4 olin lauantaiaamuna kotona. 😀

Eilen esiinnyttiin järkyttävän hiostavassa kelissä! Tekniikka aiheutti pienen lisäjännityksen, kun äänimies ilmoitti puoli seitsemältä, että tietokone alkoi päivittää itseään. 😮 Tietokone on sikäli olennainen osa esitystä, että siltä ajetaan erilaisia ääniraitoja, myös sellaisia mitkä sisältävät pitkiä dialogeja. Mielessä kävi myös esityksen peruminen, koska ne dialogiraidat on tosi olennainen osa esitystä. Yleisöäkin informoitiin esityksen alkamisen viivästymisestä, mutta eipä se monta minuuttia myöhässä tainnut alkaa. Esitys alkoi vaan niin äkkiarvaamatta, että hyvä kun näyttelijät ehtivät asemiinsa. Mutta hyvin se sitten kuitenkin meni, kun rytmiin päästiin.

Tänään on huilipäivä. Huomenna ja keskiviikkona on sitten esitykset ja todennäköisesti vesisateessa. Mutta ei kai me sokerista olla?

15.6.
Ensi-ilta päivä! Eilen meillä oli ennakkonäytös, eli kenraaliharjoitus. Paikalla oli muutama kymmentä ihmistä “koeyleisönä” ja näytelmä vedettiin ihan kuin “oikea” esitys. Siis oikea esityshän se olikin, mutta eilen se vedettiin ensimmäisen kerran niin, ettei näyttelijät juoksennelleet yleisön näkyvillä, ohjaaja ei viheltänyt hommaa poikki ja niin pois päin. Eli kaikki harjoitus”elementit” oli poistettu.

Jännitti koko päivän ihan hulluna! Yritin tietoisesti pitää itseni rauhallisena, keskittyä hengittämiseen ja olla miettimättä koko Hilman päiviä. Kytkin työryhmän whatsapp-ryhmänkin äänettömälle. 😀 Kotona tein kotihommia, lähinnä pesin pyykkiä ja muuten vain olla möllötin. Yritin rentoutua ja keskittyä. Heti, kun näytelmähommat tuli mieleen, sydän alkoi läpättää kuin lampaan saparo – tuntui, että tulee rinnasta läpi. Ne hetket, kun näytelmä ei ollut mielessä (niitä ei monta päivän aikana ollut), elimistö käyttäytyi ihan normaalisti.

Kun alkuvalmistelut oli tehty, roolivaatteet oli puettu ja hermosavut vedetty, oli äänenavauksen ja alkulämmittelyn aika. Kokoonnuttiin isoksi piiriksi, lapset ja aikuiset, nurmikkoalueelle. Elorannan Kari antoi viime hetken vinkit, heräteltiin kroppaa ja äänihuulia ja heiteltiin olematonta puukkoa ihmiseltä toiselle. Lopuksi otettiin “kimppahali” ja kukin aloitti tahollaan viime hetken keskittymisen. Ja sitten mentiin!

Kun olin pari kertaa pyörähtäny näyttämöllä, kaikkosi se vähäinenkin jännitys. Yhdessä kohtauksessa mulle tuli totaalinen bläkäri, mutta onneks Sanna pelasti tilanteen kuiskaamalla mulle, enkä usko että yleisö edes tajusi. Muutaman kerran jyräsin ihan huolella kanssanäyttelijän repliikkien päälle ja jossain kohtaa taisi muutama sana repliikistä jäädä pois, mutta kaiken kaikkiaan omasta mielestäni koko näytelmä meni hyvin.

Kun nyt en enää jännitä, tänään voin keskittyä niihin muutamiin unohduksiin, mitä eilen tapahtui. Näillä mennään! 🙂

13.6.
Hellou. Ensi-iltaan on aikaa kaksi päivää. Vui! Elämä on ollu melkosen kiireistä ja päivät pitkiä: Ensin työpäivä ja töistä suoraan harjoituksiin. Toissa iltana vedetiin 5 tunnin harjoitukset, eilen selvittiin 4 tunnilla. 😀 Nyt on pientä, kevyttä kuittailua tullut mieheltä… Teini-ikäiselle pojalle tuntuu olevan ihan sama, olenko kotona vai en. Mutta yksi, joka selvästi on kaivannut, on koira! Joka ilta, kun olen tullut kotiin, koira on kiehnännyt kyljessä pitkän tovin; noussut sohvalle viereen tai puolittain päälle tai ollut vain muuten “iholla” rapsuteltavana.

Eilen käytiin JKL:n keskustassa flasmobbaamassa. “Flash mob on tapahtuma, jossa joukko ihmisiä kerääntyy julkiselle paikalle ja tekee ennaltasovittuna ajankohtana jotain odottamatonta.” (Wikipedia) Meillä toki oli hyvin pieni flas mob, koska aikuisnäyttelijöitä paikalla oli neljä + kolme lasta. Käveltiin keskustassa roolivaatteissa, huudeltiin tervetulotoivotuksia näytelmään, jaettiin flyereitä ja laulaa luikautettiinpa loppulaulusta ensimmäinen säkeistökin. Melkoisen hiljaista keskustassa oli, vaikka lounasaikaan oltiinkin liikkeellä – ehkä parempi ajankohta flas mobin toteutukseen olisi ollut viikonloppu, mutta ei ehdi revetä moneen paikkaan. Etenkään yhtä aikaa.

Mulla on ollut nyt jokunen viikko ongelmia kantapään kanssa. Se tuppaa kipeytymään pitkään jalkojen päällä olessa, esim. juurikin treeneissä. No eilen kantapää oli jo valmiiksi kipeä keskustassa kävelyn takia, kun menin treeneihin. Toistaiseks oon kyennyt vetämään pienellä keventämisellä ja särkylääkkeethän on keksitty. 😉 Ai niin! Oon joutunut ihan kylmiltään tekemään vähän kuvankäsittelyhommiakin. Kyllä meinasi mennä viikonloppuna sormi suuhun, kun piti tehdä käsiohjelman mainossivut valmiiksi, varsinaisen kuvaihmisen estyttyä. Onneks tuo mun jälkikasvu on hyvin kartalla kuvankäsittelyohjelmasta ja sain häneltä apua. Muuten olisin ollu pulassa! Tänään sain taas soiton, että pitää tehdä vielä pari lisäsivua. Onneks homma oli tuttua viikonlopulta… Meniköhän mulla ehkä 5 minuuttia. 😀 Kohta lähden taas kohti Naissaarta, siellä on vielä jotain pientä raksahommaa jäljellä… Ja sitten päälle illan treenit. Jaksaa, jaksaa – painaa, painaa…. Vierivä Hanne ei sammaloidu. 😀

Viime perjantaina Sanna teki musta lyhyen haastiksen satamassa. Sanna kysyi, että miltä musta tuntuu, kun olen näyttelijä. En oikein osannut vastata mitään… Johtunee ehkä siitä, että en yksinkertaisesti ehtinyt ajatella asiaa. Olen vaan painanut putki punaisena, täysi höyry päällä. Mutta ehkä parempikin, ettei ole ehtinyt miettiä liikaa, muuten voi iskeä rimakauhu näin enskan lähestyessä. Eilen treeneissä kompastelin repliikeissä ja siitä ruoskin itseäni. Nyt on vielä pari päivää ottaa homma haltuun ja minähän otan! Mutta kompuroinnista huolimatta mulla oli tosi hyvä fiilis eilen koko treenien ajan! Yhdessä vaiheessa meinasi iskeä ehkä pieni epätoivo, mutta eilen vahvistui tunne, että kyllä näytelmä valmiiksi saadaan ja siitähän tulee loistava!

Mutta nyt pitää “jatkaa matkaa”, kirjoittelen taas fiiliksiä, kunhan ehdin! Muistahan tulla katsomaan näytelmä!!
-Hanne-

4.6.
Päivee, että pätkähti. Uattelin kirjottoo tään päevityksen savonmurteella. Jatketaan siis samalla vormaatilla, ku olj’ tuo viimenen videopostaussii. 🙂 Hileman päeviin ensj’ilta lähestyy uhkoovasti. Harjotusaekataulu sen ku vuan kiristyy ja tään viikon kaekki illat männöön tehokkaasti Naissuaressa. Vuan pakkoha sen onnii kiristyä, sen harjotusaekataulun, ku ensj’iltaan on aekoo 11 päevee! Vui! Ku eile reenattii, nii jostae syystä en mittään muistana, vaikka repliikkilöihin pitäs kyllä olla hyvinniin piässä. Jos joku nytte käskis minun huastoo pisimmät vuorosanat, mittee mulla on, nii kyllä se vuan onnistus. Mutta mikä jievel siinä oikeen on, että harjotuksissa ei sitten muista mittään?! Tämmöstä täyvellissyyteen pyrkivöö immeistä alakaa pikku hiljoo ottoo piähän. Ohjooja olj’ eilen sitä mieltä, että liian vähän on toistoloita… Elikä sitä pittää vuan lukkee ja lukkee ja lukkee ja välilä pistee tuo laelavihitty mies tenttoomaan, että mitenkä ne sanat männöö. Ee siinä mikkää muu vissiin aata.

Aenii, oottahan muistannee käävä tykkeemässä meistä, siis Naissuaren näättämöstä veispuukissa? Sinne lävähtää aeka ajjoin kaakenlaista mukavoo videoihin ja kuvviin merkkilöessä. Kää ihmeessä, joset ou jo käänä!

28.5.
Hellou! Ensi-ilta lähestyy vääjäämättä, halusin sitä tai en! 😀 Kuvasin tuossa äsken Youtubeen uuden videonkin. Videoon pääset tuosta linkistä tai sitten tuosta vähän alempaa, missä on mun soittolista linkitettynä (siihen nousee aina viimeisin video). Hmmm, mitäs tässä nyt ois turistavaa? No ainakin sen verran, että eilen meillä kävi Naissaaressa Keskisuomalaisen toimittaja ja valokuvaaja. Minut se kuvaaja sieltä bongas – johtui ehkä siitä, että just sillä hetkellä istuin katsomossa lukemassa plaria*. Enivei, toimittaja halus haastattella Elorannan Karia, jonka rooli Hilman päivissä on Kalervo, osuuskaupanhoitaja ja palopäällikkö ja sekä minua. Käveltiin rauhalliseen, mutta helkkarin tuuliseen paikkaan penkille ja siinä rupateltiin mukavia. Se meni jotenkin tosi iisisti, ei jännittänyt tai mitään. Jotenkin sitä toimittajan nauhuria ei edes tullut ajatelleeks ja lähinnä haastis meni niin, että toimittaja kysyi jotain ja me Karin kanssa saatiin sitten turista aiheesta ja aiheen vierestä. Oon nimennyt Karin mun “henkilökohtaiseks henkiolennoks”. 😀 Tarkoitan sitä, että Kari on mua jo kerran tsempannut, kun mulle iski huoli totaalisesta lavakuolemasta*. Ehkä oikeampi nimitys olis henkinen tuki, mutta menköön Kari nyt tuolla henkilökohtaisella henkiolento -tittelillä. Mut käy vilkaisemassa tuo mun viimeisin video, äläkä unohda Sannankaan TeatteriTurinoita! Sinne niitä videoita vasta tuleekin, kuin sieniä sateella. ToyStoryn Buzz Light-Yearia mukaillen “Kohti ensi-iltaa ja sen yli!”

*plari = käsikirjoitus
*lavakuolema = totaalinen unohdus mitä pitää tehdä tai sanoa nimenomaan esityksessä

25.5.
Aurinkoista päivää! Arvatkaas mitä? Tasan kolmen viikon päästä on Hilman päivien ensi-ilta! Ou-nou! Mutta edelleenkään en anna itselleni lupaa painaa paniikkinappia! 😉 Onneks esitystä tehdään yhdessä ja muu työryhmä tukee. Toivotaan nyt vaan, että kelit suosisi meitä esityskaudellakin, niin ei A) tarvitsisi tyhjille katsomoille esiintyä ja B) ei ole kiva näytellä sateessa ja kylmässä… Eilen rämmittiin koko esitys läpi ensimmäisen kerran. Kylläpä siitä semmonen reilun kahden tunnin esitys saadaan kasaan – väliaikoineen. Hitsiläinen, mulle vaan tahtoo tulla kiirus yhdessä vaiheessa vaatteiden vaihdon kanssa, mutta ei auta! Jotenkin se on handlattava. Heh, eilen sattui pieni kämmi: Istuin kaikessa rauhassa katsomassa näytelmän loppukohtausta, kun ykskaks mulle huudettiin, että “HANNE! TÄNNE!” Mulla on mennyt ihan tyystin täysin ohi, että mulla on loppukohtauksessa vielä pari repliikkiä! 😀 No, tekevälle sattuu. Tänään on huili-ilta, mutta lauantai ja sunnuntai painetaankin sitten pitkää päivää Naissaaressa. On vielä lavasteiden viimeistelyä ja tietysti harkat päälle. Mutta on se niin kivaa hommaa! Mä oon ihan täysin hurahtanut tuohon hommaan! Muuten, NN:n Facebookissa on arvonta meneillään, jossa on mahdollisuus voittaa kahden hengen liput esitykseen. Nyt kannattaa rynnätä sankoin joukoin tuonne sivulle ja toimia ohjeiden mukaisesti! 😉
Jatketaas taas tästä, MO! -Hanne-

22.5.
Moikka! Minäkin oon nyt hurahtanut näihin videopostauksiin. 😀 Käykää vakoilemassa mun tubea. 😉 Siellä on jo hurjat kolme videoita!

16.5.
Hellou!
Eilen vietettiin pitkä ilta Naissaaressa treeneissä. Mutta mikäpä siellä oli treenatessa, kun keli hölli oikein viimeisen päälle! Eipä uskoisi, että on vasta toukokuun puoliväli, kun kelit on olleet kuin heinäkuussa ainakin. 🙂 Olin tosi pahalla tuulella Naissaareen mennessäni ja avauduinkin het alkuunsa paikalla olleille. Kun olin saanut mieleni tyhjäksi, oli hyvä alkaa treenaamaan. Harjoiteltiin Heikkilän tulipalo -kohtausta. Jotenkin alkaa homma hahmottua, kun päästään tekemään lavasteissa – autenttisessa paikassa. Mutta niin se vain on, että ei ne nuo treenit ole mikään läpihuutojuttu vaan aikaa siellä menee tunti tolkulla. Illalla huomasin, kun kotiin vihdoin pääsin, että on tuo teatterihomma tosi terapeuttista. Ei harjoituksissa kyllä ehdi miettiä mitään ylimääräistä, kun pitää niin täysillä keskittyä. Mutta nyt en ehdi lätistä enempää, työ haittaa harrastusta. 😉
Kuulumisiin, Hanne

12.5.
Heippi!
Loistavan aurinkoinen ja lämmin viikonloppu on puolessa välissä. Katsopas mun elämäni ensimmäinen videopostaus alta. Siinä vähän perjantai-iltapäivän ajatuksia. 🙂

Eilen tosiaan vedettiin Naissaaressa reeniä – käytiin läpi Vekkula II -kohtausta jne. Mun toisella hahmolla, kylähullu-Eveliinalla on muuten ihan sairaan siisti fillari, millä Eveliina ajelee ympäriinsä! Mutta enpäs kerrokaan, että millanen se on – tulkaa katsomaan näytelmä, niin näette! Ja aijettä, miten kauniin mekon Vekkulan emäntä pukeekaan päälleen! Mekko on mulle just eikä melkein. Voisin melkein syksyn tullen ostaa sen itelleni näyttämöltä. Senkin näette, kun tulette katsomaan näytelmän.

Edellisessä postauksessa taisin mainitakin pelostani totaaliseen lavakuolemaan, black-outiin. Eilen otin rohkeana tyttönä asian puheeksi harjoituksissa. Ei se kuulemma ole vaarallista, on sitä sattunut ennenkin ja kun ollaan tällainen tiivis porukka, niin joku kanssa-näyttelijä kyllä paikkaa. Ihana Kari Elovaara (Kalervo, osuuskaupanhoitaja ja palopäällikkö) lohdutti kyllä tosi hyvin ja kertoi ihan esimerkinkin erään kesän yhdestä esityksestä – joka on sitten jo ihan toinen juttu – ja sanoi, ettei sitä pahempaa lavakuolemaa voi olla eikä tulla. Piti vielä illalla Karia kiittää ihan Veispuukissa kirjoittamalla Karin seinälle julkinen kiitos. 🙂

Illalla mulle iski ihan jäätävä pääsärky! Päättelin sen johtuneen liiallisessa auringossa olosta ja liian vähäisestä nesteen nauttimisesta. Mulla oli nimittäin illalla sormenpäät ihan ruttuset, sellaset, minkälaisiks sormet menee esim. suihkussa. Kun nautiskelin pitkin iltaa nestettä (ja juu en mitään alkopitoista), niin rypytkin oikeni. 😀 Ihme kyllä, en oo onnistunut kärväyttämään itteeni auringossa, vielä…

Tänään meidän ei edes alunperin pitänyt Naissaareen mennä, mutta tulin sitten iltapäivällä toisiin aatoksiin. Meillä on lojunut koko kevättalven meidän vanha nahkasohva parvekkeella oottamassa kaatopaikkakyytiä, mutta kävi ilmi, että näytelmässä tarvitaan sohvaa. No mikäpäs siinä, meiltähän semmoinen löytyi. Niinpä hain työpaikalta peräkärryn ja soffa roudattiin Naissaareen. Kelpaa siinä nuoren tuomarin ja apteekin neidin kuherrella… 😉

Ja hei! Seuratkaa ihmeessä näyttämön somea (FB, Insta, tube) ja tuota Sannan videoblogia! Noita seuraamalla pysytte kaikkein parhaiten kärryillä siitä, että missä mennään. Mutta siinäpä sitä taas olikin, nyt aletaan jännittää, miten Suomi pelaa kiekkoa Kanadaa vastaan ja miten Saara Aalto laulaa Euroviisufinaalissa.
Heips!
-Hanne-

8.5.
Termosta pulloon!
Tiistai päivää mennään ja nyt ajatus kulkee ehkä vähän paremmin, kuin sunnuntai-iltana. 😀 Eilen laskin, että apauttiarallaan 5 viikkoa on ensi-iltaan aikaa…. Huih! Ohjaajalta kävi käsky, että nyt ois aika alkaa todella päntätä linejä* päähän, kun pian aletaan harjoitella näyttämöllä. Eli että siellä oltaisiin mahdollisimman vähän plarikansiot* käsissä. Eilen silmäilin pitkin iltaa omia replojani ja asia, mikä pisti silmään, oli se, että yhdessä kohtaa mulla on tasan kaks kohtausta aikaa vaihtaa roolihahmosta toiseen. Ja toisessa kohtaa kokonaista yks kohtaus… 😀 Kiirettä pitää, joten täytyy oikeasti puvustuksen kanssa tuumailla, josko harrastaisin edes jonkin asteista kerrospukeutumista.

*line = repliikki
*plarikansio = kansio, jossa on koko käsikirjoitus

Viihdyn koko ajan vaan paremmin treeneissä, joskin se kuuluisa itsensä likoon laittaminen on vielä hakusessa. Jotenkin tekis mieli keksiä jotain muutakin eroa roolihahmojeni välille, kuin vaatetus. Mutta mitä? Olisiko se puhetyyli, puheääni… Mun pitää kysyä ohjaajalta. Omimmalle tuntuis tietysti Savon murre, mutta voi olla ettei ohjaaja-Lattu innostu ajatuksesta. 🙂 Tällä hetkellä ajattelen, että mun on vaikea tehdä siellä lavalla muuta, kuin monotonisesti lausua repliikkini ja häipyä näkyvistä, mutta ehkäpä se todellinen tekemisen meininki alkaa, kun päästään tosiaan treenaaman sinne lavalle. Pitäis vaan takoa päähän se, että olen siellä lavalla viihdyttääkseni yleisöä. Että on vain hyvä asia, jos porukka nauraa hahmolleni. Mutta kun se itsensä nolaamisen tunne on niin vahva! Tämäkin on lienee sellainen asia, että olisi syytä puhua ohjaajan kanssa. Ehkä ihan pahin pelko tällä hetkellä on kuitenkin totaalinen black-out lavalla: Kummassa hahmossani olen, mikä oli edellinen isku*, mikä on mun repla, mihin menen seuraavaksi jne. Fakta on nyt vain se, että nämä tällaiset ajatukset pitäisi osata työntää syrjään eikä antaakaan niiden nostaa yhtään päätään. Ne kun ottaa vallan, niin nesteessä ollaan kaulaa myöten!

*isku = toisen näyttelijän repliikki ennen omaa repliikkiä

Semmosia mietteitä tällä kertaa! Olethan muuten käynyt jo tutustumassa näyttämön “piristyneeseen” Face-sivuun? Ellet ole, niin mene nyt hyvä ihminen äkkiä sinne ja tykkää sivusta! Ja kutsu kaikki kaverisikin tykkäämään. Sivulla olevaa Hilman päivät -tapahtumaa on myös ihan suotavaa jakaa. 😉
Ens kertaan, moi!
-Hanne-

6.5.
Hellurei. Mistäs sitä aloittais? Vaikka siitä, että mää oon ihan poikki! Koko päivä meni Naissaaressa, päivä lavasteiden rakennushommissa ja iltapäivällä mentiin sitten koko näytelmä läpi lukutreeninä. Raitis ilma otti veronsa, joten ajatus ei ehkä nyt kulje kaikkein parhaimmalla tavalla. Joten pahoittelen, jos teksti on kovin sekavaa.

Kulissit alkavat hahmottua, vaikka toki lavasteissa on vielä paljon tekemistäkin. Puvustajamme Kaarina ja Eeva ahkeroivat näyttelijöiden puvustuksen kanssa ja joka kerta, kun pukukoppikonttiin menee, on naulakoihin ilmestynyt uutta. Minäkin sain ihan sikamageet saappaat, täytyypä seuraavan kerran Naissaaressa käydessä napata niistä kuva. 😉 Ai hitsi, mä en oo muistanut sovittaa niitä! Soooriiiii puvustus….

Tänään oli eka kerta, kun kaikki näyttelijät oli paikalla ja luettiin koko teksti läpi. Niin siis – tähän asti näytelmää on harjoiteltu kohtaus kohtaukselta niin, että ohjaaja-Lattu on kutsunut paikalle vain ne näyttelijät, joiden kohtauksia harjoitellaan. Mutta siis, tänään oltiin koko kööri yhes koos. Ja koska on kesä – oikeesti, nyt on kesä, koska Naissaaressa lauloi haarapääsky ja tein siitä näköhavainnoinkin – luettiin teksti kotoisasti istuen näyttämön katsomossa. 😀 Lukutreeneissä mulle selvisi, että hitsiläinen, mullahan ei oo kovinkaan paljon aikaa vaihtaa Vekkulan emännän hahmosta Eveliinan hahmoon! 😮 Pitääköhän mun kerrospukeutua, että suoriudun tehtävästä? 😀

Mut nyt täytyy sanoa, että tällä kertaa ei tarinaa irtoa tämän enempää, yrittäkää kestää… Käykää kuitenkin kattomassa Sannan TeatteriTurinat! Sanna on huomattavasti ahkerampi näiden postausten suhteen, kuin mää.
Tämmöstä tällä kertaa, heippatii!

2.5.2018
Moi,
Minä oon Hanne. Terve vaan! Mä ajattelin, että uutena näyttämöläisenä alan kirjoitella tänne sivuille matkastani “nobodystä tähtiin”. 😀 Eli tämä on vähän niin kuin blogi. Toivottavasti viihdyt?!

Sain viime talvena idean, että tahdon päästä näyttelemään! Ihan pähkähullu idis, koska pohjimmiltani olen semi-ujo. Mutta koska en halunnut, että itseni haastamisfiilis katoaa, laitoin muutamalle paikalliselle teatterille sähköpostia. Miksi valitsin Naissaaren Näyttämön? No siksi, että Rastaan Paula oli ensimmäinen, joka sähköpostiini vastasi – muilla teattereilla kesti ihan liian pitkään, koska olen malttamaton luonne.

Vaikka olin toivotettu tervetulleeksi NN:n porukkaan, alkoi se ujo-minä istua olkapäällä vähän liian usein. Alkoi henkinen kamppailu – itseni kanssa. Kärsimättömänä odotin, että harjoituskausi alkaisi, etten vaan vedä käsijarrua päälle ja juokse häntä koipien välissä karkuun. Taisin ihan kyllästymiseen asti häiriköidä näyttämön messengerissä: “Milloin alkaa?”, “Joko alkaa?”, “Pääsenkö varmasti mukaan?” jne. 😀 Ja sitten koitti se odotettu päivä – ensimmäinen kokoontuminen Vaajakosken nuokkarilla! Jonka mä unohdin! Ja taas aloin häiriköidä messengerissä. 😀 Ja olin hirveän huolissani, että pääsenhän nyt ihan varmasti mukaan?

Kehitin nimittäin henkilökohtaisen ongelman siitä, että maaliskuussa alkaneet lukuharjoitukset olivat tiistaisin, mutta minä olin samaan aikaan ihan toisaalla, toisessa hommassa. En siis päässyt ensimmäisiin harkkoihin. Vaikka mulle näyttämön taholta vakuuteltiin, että hyvin ehdin mukaan myöhemmin keväällä, oli katastrofin ainekset valmiina mun omassa pienessä päässä. STRESSIÄ PUKKASI! Ja sitten häiriköin jo sähköpostitse ohjaaja Lattua… Alitajunta kiljui “Et voi ryssiä tätä! Et voi jäädä tämän homman ulkopuolelle! Jos niin käy, seuraavalle kaudelle et todellakaan uskalla lähteä mukaan!” AARGHH…!

Kun vihdoin huhtikuun puolivälin paikkeilla pääsin ensimmäisen kerran nuokkarille, olin kuin orpo piru. Vähän, oikeasti yllättävän vähän, jännitti ja ujostutti. Olin Antti Latun kanssa sähköpostitse sopinut, että tulen edes näyttäytymään, koska tiistai-iltani vievä “toinen homma” jatkui edelleen. Siinä esittelin itseni ja asetuin sohvalle istumaan ja ihmettelemään. Kun osa porukasta siirtyi harjoittelemaan, jäin seuraamaan päähenkilöiden treeniä. Mutta hetken päästä Lattu hihkaisi mut toisen porukan lukuharkkoihin. TA-DAA, pääsin lukemaan ensimmäiset linet*! Uuuuh, jännää!

*line = repliikki

Parin lukuharkan jälkeen huomasin, että ei ne näyttämöläiset mua popsineetkaan välipalakseen ja että ihan mukavan letkeää porukkaa (siis ihan pähkähullua) ne on. Mukavuusalueeni oli laajentunut ja totesin, että en kuole, jos laitan itseäni vähän likoon. Hei, mun siis pitää näytellä, joten en voi olla rento, kuin rautakanki! Tottahan toki, kun ei ennestään ole kokemusta näyttelemisestä, joudun opettelemaan tosi paljon sitä itsensä likoon laittamista, mutta toisaalta olen kai pala kakkua ohjaajalle, joka pystyy “muovaamaan” musta sellaisen, kuin haluaa – kun mulla ei vielä ole opittuna mitään maneereja.

Jostain syystä mulle tuli tunne, että näyttämön aktiivit hukkuivat omien töidensä ja hommiensa lisäksi myös näyttämön hommiin: markkinointi/tiedotus, sponssien etsintä, kotisivut… kaikki oli ihanasti rempallaan. Mutta ymmärtäähän sen, kun vapaaehtoishommina tällaista puulaakia pyöritetään. Niinpä käärin hihat toisen uuden naissaarelaisen, Sannan, kanssa. Whatsappiin perustettiin ryhmä sponsorin etsijöille, johon halukkaat saivat liittyä. Alkoi armoton sähköpostien lähettely ja muu yhteydenotto eri yrityksiin ja yhteisöihin ja whatsapp lauloi ahkerasti, kun ryhmän jäsenet ilmoittelivat, kuka on ottanut yhteyttä mihinkin tahoon.

Lisäksi halusin upottaa näppini näyttämön kotisivuihin ja sainkin Paulalta tunnarit! Vappua edeltävän viikonlopun aikana väänsin sivut 98%:sesti uuteen uskoon, mitäs tykkäätte? Pientä viilaamistahan sivuilla on jatkuvasti, mutta ulkoasu toivottavasti pysyy. Ja ah, ihana somettaminen! Etenkin Sanna on oikein viimeisen päälle kunnostautunut siinä. 😀 Puhelimen kamera laulaa lukutreeneissä, treenikahveilla, treenimatkalla….

Mut hei, kiva kun eksyit lukemaan tätä. Jatketaas tosta somettamisesta toisella kertaa. 😉 Heippa!
~Hanne~